Alihankinnalla lisää resursseja – Muista tehdä alihankintasopimus  

Tarvitseeko yrityksesi lisää työvoimaa tai osaamista? Alihankkijan käyttäminen voi olla liiketoiminnallisesti järkevää, mikäli yrityksellä ei ole tarvittavia resursseja tai osaamista tuotteen/palvelun valmistamiseen tai tarjoamiseen itse. Tällöin on tärkeää tehdä alihankintasopimus.

Alihankkijaa käytettäessä on alihankintasopimuksen tekeminen ensisijaisen tärkeää, sillä se antaa molemmille osapuolille selkeän kuvan työn ja vastuiden jaosta sekä varmistaa, että työ tehdään asianmukaisesti ja sovitussa aikataulussa. 

Tässä artikkelissa kerromme, mikä alihankintasopimus on, mitä se sisältää ja mitä sopimuksen solmimisessa tulee huomioida. 

Alihankinta on ulkopuolisen tahon toteuttamaa työtä ja sitä varten osapuolten välille tulee laatia alihankintasopimus.

Mitä alihankinta tarkoittaa?

Alihankinta tarkoittaa sitä, että yritys palkkaa ulkopuolisen yrityksen tai palveluntarjoajan tuottamaan liiketoimintoja, joita yritys ei pysty tai kykene itse toteuttamaan. Alihankinnassa on aina kyse sopimusketjusta, jossa on ensin tehty pääsopimus jonkin projektin suorittamisesta. 

Hyvin laadittu alihankintasopimus auttaa välttämään mahdollisia epäselvyyksiä tai ristiriitatilanteita tulevaisuudessa, ja se mahdollistaa riittävän oikeudellisen suojan, jos jotain menee pieleen.

Alihankintasopimuksen rakenne ja osapuolet

Alihankintasopimuksessa ei ole kyse työsopimuksesta, sillä sen tarkoitus ei ole muodostaa työsopimusta tilaajan ja ulkopuolisten välille. Alihankintasopimuksen sopimusketju on esimerkiksi seuraava:

Asiakas on tilannut myyjäyritykseltä urakan ja myyjä sopii urakan tai sen osan toteuttamisesta sopimuksella kolmannen osapuolen, eli alihankkijan kanssa. Työsuorituksia voi siis olla vain yksi, mutta sopimuksia useampi. Pääsopimuksen tekijän tulee varmistaa, onko alihankkijoiden käyttämiselle asetettu ehtoja tai onko se ylipäätään sallittu sopimuksessa.

Alihankintasopimuksen osapuolina ovat tilaaja ja alihankkija eli esimerkiksi rakennusalan aliurakointisopimuksessa osapuolina ovat pääurakoitsija ja alihankkija. Heidän välilleen syntyy toimeksiantosuhde ja joskus alihankintasopimuksesta voidaankin puhua toimeksiantosopimuksena.

Alihankintasopimuksen sisältö

Alihankintasopimuksessa on sovittava tarkasti, mitä hankittava työ tai suoritus sisältää. Näin vältytään mahdollisilta tulevilta erimielisyyksiltä työn sisällöstä. Toinen tärkeä sovittava asia on alihankintana suoritettavan työn aikataulu. Työn viivästyessä, asiakas voi muuten johtaa vastuun pääurakoitsijalle.

Pääurakoitsijan oikeusturva

Pääurakoitsijan onkin siis lisäksi varmistettava oikeusturvansa sopimuksen ehdoilla, jonka mukaan alihankkija vastaa omasta viivästymisestään aiheutuneista vahingoista pääurakoitsijalle. Esimerkiksi puutteellisen työn korvausvastuusta on syytä ottaa oma ehtonsa sopimukseen.

Työn laatukriteerit

Tehdylle työlle on syytä asettaa sopimuksessa jonkinlaisia laatukriteerejä. Ilman tällaista lauseketta, voi suorituksen tai palvelun lopullisesta laadusta ja jäljestä syntyä riitaa. Laatuvaatimukset ovat erityisen tärkeitä silloin, kun alihankkija suorittaa teknisiä tai tuotantoon liittyviä palveluita tai tuotteita.

Alihankinnasta on sovittava hinta

Alihankinta on työtä, jonka hinnasta täytyy sopia tarkkaan. Hinta voidaan asettaa kiinteäksi tai sitoa se muun muassa työhön käytettyyn aikaan. Hinnan yhteydessä on järkevää sopia myös maksuaikataulusta ja mahdollisten maksuviivästysten seurauksista.

Virheet ja viivästykset

Koska alihankintasopimus on usein osa isompaa projektikokonaisuutta, voivat alihankkijan mahdolliset virheet tai viivästykset heijastua myös pääsopimukseen, jolloin alihankinnan tilaajalle voi koitua huomattaviakin korvausvelvollisuuksia.

Alihankkija ei kuitenkaan tällaisista pääsopimukseen perustuvista vahingoista ole pääsääntöisesti korvausvastuussa. Jos vastuu halutaan tällaisessa tilanteessa ulottaa alihankkijaan, voidaan tehdä sopimussakkoehto, joka tulee esimerkiksi tällaisissa tilanteissa maksettavaksi.

Myös riidanratkaisusta voidaan ottaa ehto sopimukseen, jos halutaan, että mahdolliset sopimusta koskevat riidat ratkaistaan ensisijaisesti välimiesmenettelyssä.

Salassapito

Sopimukseen voidaan ottaa myös salassapitoehto. Nykyään sopimuksissa sovelletaan usein vakioehtoja, joka on tyypillistä esimerkiksi rakennusalalla. 

Jotta vakioehdot voivat tulla sopimuksessa sovellettaviksi, tulee ne nimenomaisesti liittää sopimukseen tai vähintään antaa sopimusosapuolelle mahdollisuus tutustua niihin.

Alihankintasopimus on yleinen muun muassa rakennusalalla, missä alihankkija vastaa projektin osan toteutuksesta.

Tilaajavastuulain soveltaminen

Tilaajavastuulaki tulee alihankintasopimuksessa sovellettavaksi, mikäli tilaaja käyttää alihankintasopimukseen perustuvaa työvoimaa ja suorituksen arvonlisäveroton hinta ylittää 7 500 euroa.

Tällöin tilaajan tulee huolehtia lain säännösten noudattamisesta. Tilaajavastuulaki edellyttää tilaajaa selvittämään tietyt asiat sopimuskumppanistaan ennen sopimuksen tekemistä. Näihin kuuluvat muun muassa velvollisuus pyytää sopimuskumppanilta tiedot arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin.

Selvitysvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa laiminlyöntimaksun suorittamiseen. Tilaajavastuulaissa on myös rakennusalan vakuutuksiin liittyvää erityissääntelyä. Alihankintasopimukseen sovelletaan myös yleisesti kaikkiin sopimuksiin sovellettavaa oikeustoimilakia ja yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita.

Huomioi nämä asiat alihankintasopimuksen teossa

Alihankintasopimuksessa ei ole kyse työvoiman vuokraamisesta, vaan alihankintana suoritetusta työstä tai muista suoritteista. Eron ymmärtäminen on tärkeää, koska työvoiman vuokraamiseen sisältyy erityisiä vastuukysymyksiä työnantajan kannalta, mikä on tärkeää tiedostaa ja hallita asianmukaisesti.

Tee aina kirjallinen sopimus

Kuten kaikki sopimukset, kannattaa alihankintasopimus tehdä kirjallisesti ja sopia osapuolten vastuista sekä velvoitteista mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Näin vältytään tehokkaammin mahdollisilta riidoilta. 

Myös sopimussuhteen aikana alihankkijan kannattaa dokumentoida kaikki tehdyt työt mahdollisimman tarkasti esimerkiksi työmaapäiväkirjaan.

Ota yhteyttä jo tänään – osaavat yritysjuristimme auttavat sinua ja yritystäsi laatimalla tarpeisiisi sopivan alihankintasopimuksen, jotta voit rauhassa keskittyä itse pääprojektiin.

Lue seuraavaksi: Mitä salassapitosopimukseen kannattaa sisällyttää ja miksi?

Lue seuraavaksi: Miksi johtaja- tai toimitusjohtajasopimus kannattaa tehdä ja mitä siinä tulee huomioida? 

Kiinnostuitko? Lähetä viesti, otamme yhteyttä.
Yhteydenotto on maksuton.

Ota yhteyttä