Investointiin sisältyy aina riski – investointisopimus tarjoaa suojaa

Investoiminen on olennainen osa yritystoimintaa, mutta siihen liittyy riskejä. Investointisopimus on keskeinen väline, joka tarjoaa turvaa ja selkeyttä sekä sijoittajille että yrityksille. Tässä artikkelissa tarkastelemme investointeja, niiden riskejä ja investointisopimuksen merkitystä investointien turvaamisessa ja hallinnassa.

Investoinnit ovat olennainen osa yrityksien kasvua ja kehitystä. Ne ovat keskeisessä roolissa erityisesti silloin, kun yritys esimerkiksi laajentaa toimintaansa ja kehittää uusia tuotteita tai palveluita. Investointien yhteydessä yrityksen tulee muistaa tehdä aina investointisopimus, joka määrittelee sopimuksen osapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Samalla investointisopimus suojaa molempien osapuolten etuja ja oikeuksia. 

Mitä investoinneilla tarkoitetaan?  

Investoinneilla tarkoitetaan varojen sijoittamista tiettyyn kohteeseen tarkoituksena saada taloudellista voittoa tai muuta hyötyä tulevaisuudessa. Investoinneilla tarkoitetaan yleensä pitkäaikaisia ja merkitykseltään suuria taloudellisia hankkeita.  

Investointien kohteet voivat olla erilaisia, mutta yleisimpiä ovat osakkeet, kiinteistöt, pääomasijoitukset, teknologia, koneet, laitteet ja kuljetusvälineet. Investoinnin kohteena voivat olla myös niin sanotut inhimillisen pääoman investoinnit, eli investoinnit esimeriksi koulutukseen tai terveyteen, joiden odotetaan parantavan ihmisten tai organisaatioiden kykyä tuottaa arvoa tulevaisuudessa. 

Investointien tavoitteena on siis yleensä voiton tai tuoton saaminen tulevaisuudessa. Investoinneissa on kuitenkin aina olemassa riski, sillä tulevaisuuden tuottoja ei voida taata eikä ole takeita siitä, että investointi tuottaa odotetun hyödyn. 

Investointisopimus  

Investointisopimus on oikeudellisesti sitova sopimus, joka koskee sijoituksia. Investointisopimuksen tarkoituksena on määritellä sopimuksen osapuolien oikeudet ja velvollisuudet sekä investoinnin ehdot.  

Investointisopimuksessa tulee määritellä muun muassa sijoituksen ehdot, mukaan lukien sijoituksen määrä, tuoton odotukset, takaisinmaksuehdot, osapuolten vastuut ja velvollisuudet, sekä mahdolliset riskit.  

Investointisopimus tehdään tyypillisesti silloin, kun yritys tekee merkittävän taloudellisen sitoumuksen, jolla on pitkäaikaisia vaikutuksia.  

Tyypillisiä investointisopimuksia 

Investointisopimuksia tehdään erilaisiin tarkoituksiin, jotka liittyvät taloudellisiin sitoumuksiin ja investointeihin. Investointisopimuksia tehdään tyypillisesti yritysostoissa ja -myynneissä, pääomasijoituksissa, osakeanneissa, koneiden, laitteiden ja kuljetusvälineiden hankinnassa sekä kiinteistösijoituksissa. Investointisopimuksia käytetään myös paljon kansainvälisissä investoinneissa.  

Investointisopimuksen laatiminen  

Sopimuksen laatiminen aloitetaan aina sopimusneuvotteluilla sopimuksen osapuolten kesken. Sopimusneuvotteluissa osapuolet keskustelevat ja neuvottelevat sijoituksen ehdoista, kuten sijoituksen määrästä, sijoittajan oikeuksista ja eduista sekä sijoituksen mahdollisesta tuotosta.  

Sopimusneuvottelujen tuloksista on hyvä tehdä aina sopimusluonnos, ennen kuin varsinainen sopimusasiakirja allekirjoitetaan. Sopimusluonnos tulee aina tarkistaa ja varmistaa, että se vastaa tarkasti investoinnin ehtoja. Tässä vaiheessa on vielä mahdollisuus tehdä muutoksia investointisopimukseen ennen sopimuksen allekirjoittamista. 

Ennen sopimuksen allekirjoittamista on hyvä vielä tarkastaa, että sopimus on lainmukainen ja kaikki vaaditut ehdot on otettu siinä huomioon. Juridisessa tarkastuksessa on hyvä käyttää oikeudellista neuvonantajaa apuna. 

Molempien osapuolten tulee allekirjoittaa investointisopimus. Allekirjoitus merkitsee sitä, että osapuolet ovat hyväksyneet sopimuksen ehdot ja sopimus on tullut voimaan allekirjoituksen myötä.   

Investointisopimuksen sisältö  

Investointisopimukset ovat aina tapauskohtaisia ja vaihtelevat riippuen investoinnin kohteesta. Yleensä investointisopimus sisältää kuitenkin ainakin seuraavat asiat:  

  • Osapuolet: Osapuolet on hyvä määritellä jo heti sopimuksen alkuun. Sopimuksen osapuolina voivat olla esimerkiksi yritys, sijoitusrahasto tai yksityishenkilö. 
  • Investoinnin kuvaus: Sopimuksen tulee sisältää yksityiskohtainen kuvaus investoinnista, mukaan lukien sen tyyppi (esim. osakkeet, kiinteistö, lainat). 
  • Investoinnin ehdot: Investoinnin ehdot sisältävät muun muassa sijoituksen määrän, sijoitusmuodon (esimerkiksi osake, velka), odotetun sijoitetun pääoman tuoton ja mahdolliset varaukset tai ehdot, jotka sijoittajien on täytettävä ennen sijoituksen toteuttamista.  
  • Osapuolten oikeudet ja velvollisuudet: Sopimukseen on hyvä selvittää molempien osapuolten oikeudet ja velvollisuudet. Näitä voivat olla esimerkiksi hallinnointiin, päätöksentekoon tai tietojen jakamiseen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet.  
  • Irtisanomis- ja riitojenratkaisu: Irtisanomisehto määrittelee sen, millaisissa tilanteissa sopimus voidaan irtisanoa. Riitojenratkaisua koskevalla ehdolla määritellään sen sijaan missä ja miten osapuolten väliset riidat ratkaistaan.  

Lopuksi  

Investointisopimukset luovat perustan sijoitustoiminnalle. Hyvin laadittu investointisopimus on vankka perusta sijoittajan ja yrityksen väliselle yhteistyölle, joka tarjoaa molemmille osapuolille selkeyttä ja suojaa sekä parhaimmillaan luo pitkäaikaisen ja tuottoisan sijoitussuhteen.  

Kiinnostuitko? Lähetä viesti, otamme yhteyttä.
Yhteydenotto on maksuton.

Ota yhteyttä